26.9.2015

RimAn kilpailut 9.9. ja 12.9.2015 - Työvoitolla yöhön

Viiden (!) näyttelytouhuissa hukatun vietetyn viikonlopun jälkeen palasin heti tilaisuuden tullen jännän äärelle osallistumalla Olgan kanssa RimAn ensimmäistä kertaa järjestettyyn perinteiseen Frodo Cupiin, jossa Jari Suomalainen kehitteli keskiviikkoillaksi mini 3 -luokalle kaksi agilityrataa.



Sylissäni edellisten koirakoiden edesottamuksia kuuluvasti kitisten kommentoinut ja samalla messeviin menofiiliksiin virittynyt Olga pysyi särmästi startissa, vaikkakin saaaaattoi lipsahtaa liikekannalle ennen kuin kutsuhuuto ehti kajahtaa kyseistä toimenpidettä varten auki loksautetusta leipälävestäni. Alkupätkän sujuvasti surffaillut ja pätevästi pujotellut puuhapehva näytti sekunnin tuhannesosan ajan kyseenalaistavan kutosen takaakierron tarpeellisuuden, mutta voimakkaasti niistäen kannustamanani hyppäsi sitten hihkaisten, minkä jälkeen onnistuin tupeloimaan itseni sen linjalle kadottamaan sen selkäni taakse. Onneksi kääpiöohjus ilmestyi kuitenkin varsin vikkelästi vasurini vietäväksi.

Olin edellisen viikon treeneissä Caloanderin Jennaa kontaktiasioissa konsultoituani päättänyt soutaa, huopaa, vedetään taas nuottaa sittenkin kokeilla kisoissa juoksarimaista vapautusta, joka toimikin nyt A:lla hyvin. Estevälillä 9-10 oma liikkeeni hyydyttyi häiritsevästi, mikä edelleen jarruttaa Olgaa kisavireessäkin liikaa - minun olisi arvatenkin kannattanut kirmata vieheenä järjetön lenkki kympin ympäri. Puomilta pysähtymättä vapautettu ja muurin jälkeen sähäkästi suuntimiaan säätänyt kääkkä kiipesi keinulle varovaisen varmasti, ja nollaradan avaimet olivat jo hyppysissäni, mutta sain lempata ne lepikkoon, kun putkesta linkoutunut liitokuula kaahasi pelastusyrityksestäni huolimatta renkaan ohi. Uusintatähtäyksellä Olga livahti rinkulan ja raamien välistä, joten aaaaavistuksenomaisesta epävarmuudesta huolimatta hyvältä tuntunut tuuttaus päättyi lopulta hyllytykseen.



Varsinkin kokonaisuudessaan hapokkaamman B-radan alkuosan epäilin tekevän elämästäni helvettiä olevan hivenen haastava: olin bongannut vastaavalla tavalla puomin alle viritetyn putken jo eräästä Jarin aikaisemmasta ratapiirroksesta, mutta eeeihän moista kombinaatiota missään tapauksessa kannattanut varmuuden vuoksi työstää vaihtelevasti lähettyvän koiran kanssa etukäteen. Rauhallisesta rytmitysyritelmästäni huolimatta Olga ei irronnut milliäkään neloselle, joten käytyäni tuuppaamassa sen tuubiin ehdin hengittää seuraavan kerran vasta keppien puolivälissä - sitä ennen räpiköin repimään kipaisin kalastamaan käkättimen keinulle, ja kieltämättä puolen sentin matkalla 90 astetta kääntyvä koira on tuollaisissa tilanteissa kohtuullisen kätevä.

Pujottelun jälkeen persjätöllä peesiin poimittu puupi sinkosi skarpisti ysiputkeen ja hituroi jälleen välillä 10-11, mutta innostui irtoamaan kahdelletoista antaen minulle hyvän etumatkan takasuoralle. Paenneen peräpeilini perään putkesta 14 porhaltanut pikakuula näytti olevan aikeissa pyyhältää puomin ohi, mutta viime hetken pakkoliikkeillä ohjastuksella sain sen korjaamaan kurssiaan, ja kun pahaa-aavistamaton pikkuotus ponnisti hypylle 17, spurttasin yhdeksälletoista viimeistelemään veivaustalkoot pikantilla pakkovalssilla. Kaiken punnertamisen jälkeen Olga ylitti viimeisen riman tuloksella 0/-2,70 sijoittuen kovassa seurassa kuudenneksi.

Ensimmäinen ajatukseni radan jälkeen oli, että olipa karmeeta, mutta kotvan verran asiaa analysoituani totesinkin, että olipa koleeta. Tässä lajissa ei onneksi jaeta tyylipisteitä, ja paniikinomainen painiminen tormakka taistelu palkittiin ensimmäisellä kisakirjaan kolmosluokasta piirustetulla merkinnällä!



Frodo Cup jatkui lauantaina, jolloin kaikille luokille tarjoiltiin hyppyrata. Tutustuin Seppo Savikon mestaroimaan mielenkiintoiseen menouraan kysymysmerkin muotoisena, koska muutamiin kurveihin tuntui olevan tarjolla useampikin kelvoton käytännöllinen ohjausratkaisu. Jälleen asiallisesti startannut Olga niistäytyi nohevasti kolmosella ja nauliutui vitosputkelta takaisin ohjaukseeni vilkaisemattakaan houkuttelevasti sijoitettua toista tunnelia. Kasille minun oli taivuttava tekemään töksähtävä taaksetyöntö, minkä jälkeen Olga oikaisi kyselemättä kohti seuraavaa putkenpätkää, jolloin pääsin lievästi leijeröiden ottamaan sen vastaan kympille. Matka jatkui kuin valssia vain kohti keppejä, joiden jälkeen vaihdoin somalla sokkarilla puolta, ja kun puuhis oli ponnistellut pussista läpi, alkoi uhkaavasti tuntua siltä, että tästähän selvittäisiin - ja selvittiinkin! Päheellä pössiksellä Olganaattori taiteili tyylikkäästi tuloksen 0/-1,12 ja sijoittui luokassaan neljänneksi.

Mainio miniotus!

Kartturille nämä onnistumiset olivat oiva muistutus siitä, että huolellisella ohjauksella kiihkeä kilpuritoverini taipuu työläämmilläkin temppuradoilla toivottuihin tuloksiin. Tältä pohjalta voimme nyt hyvällä fiiliksellä paneutua loppuvuoden agendaan eli kisakokemuksen ja yhdessä tekemisen rutiinin kartuttamiseen, mikä toivottavasti heijastuu suoritusvarmuuteen ja vauhtiin.

Positiivista:
  • hyvät startit ilman nykimistä, hiipimistä tai rimaroiskeita
  • varma ja vauhdikas pujottelu
  • tekemisen meininki

Perusparannuskohteet:
  • ohjaajan liikkeen liiallinen vaikutus koiran vauhtiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti