5.5.2015

Lägin kilpailut 3.5.2015 - Tahmeeta touhua

Kisapäivältä ei kannattane odottaa suurenmoisia suorituksia, jos ohjaaja jo pelipaikalle saavuttuaan haahuilee ympäriinsä tietämättä, minne on menossa ja mitä perillä mahdollisesti puuhaamassa. Agiajatukseni tasosta kertonee jotakin se, että kentällä jopa jalkani liikkuivat sitä vikkelämmin.

Ensimmäisestä C-hypäristä ja viimeisestä A-radasta ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa: kun kartturi ajelee sotavaloilla, alkaa koiraakin epäilyttää etenemisen mielekkyys, joten keräilemäämme kattavahkoon mokakokoelmaan kuuluivat keppi- ja kontaktivirheet, kiellot ja lentänyt rima. Hutiloitujen hylkyjen väliin lipsahti kuitenkin yksi lohdutus-LUVA, jonka tuhertaminen ei videolla näytä aivan yhtä tuskalliselta kuin sen duunaaminen tuntui.


LUVAa pukkaa.

Positiivista:
  • varmat startit: kiitokuula kyykisteli ja nyki, vaan ei karannut
  • hauskoja yksittäisiä hetkiä, kuten B-radalla puomin jälkeen yhteistuumin muutettu ohjaussuunnitelma
  • vauhti silloin, kun suuntimat olivat selvillä

Perusparannuskohteet:
  • yleinen ja yhteinen epävarmuus
  • ohjauksen löperyys: toimivia harjoitusrutiineja olisi ollut hyvä edes yrittää toteuttaa myös kisatilanteessa
  • viimeisen radan kontaktit: ei minkäänlaista rotia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti