28.12.2014

Pentuprojektin ensimmäiset kolme viikkoa

Pentujen alkiot kiinnittyvät 14.-17. vuorokaudella löysästi kohdun limakalvolle tasaisten välimatkojen päähän toisistaan, ja istukat ovat valmiit 23. vuorokaudella. Hermoston kehitys alkaa jo noin kahden viikon ikäisellä alkiolla, verisuonten kehittyminen alkaa 16. vuorokauden jälkeen, 17 päivän ikäiselle alkiolle on kehittynyt silmän esiaste, näkörakkula, ja sisäkorvan kehitys alkaa pian tämän jälkeen. Alkion ollessa 18-19 vuorokauden ikäinen sydän alkaa sykkiä ja verenkierto käynnistyy.
Lähteet: Auli Koponen, Koira saa pentuja ja Helena Koskentalo, Parempaan pentutulokseen

5. vrk
Taloutemme joulurauha oli lusittu, kun miehelästä kotiutui kärttykuula, joka katsoi oikeudekseen kilahdella shelteille sarjatulella, eikä tilannetta varsinaisesti helpottanut se, että Magnuksen mielestä Olga oli edelleen varsin laitettava lyyli.

7. vrk
Ulkoillessa yleensä hermostuttavasti hihnassa hinaavasta härpättimestä on tullut perässä vedettävä malli.

10. vrk
Lenkille lähtiessämme Olga näytti tosissaan pohtivan, että huomaisiko kukaan, jos se ei tulisikaan mukaan. Vyötärönympärys 35 cm.

13. vrk
Toivottavasti Olgan perin aikaisessa vaiheessa rykäisemä vaahtoavan hapokas sarjayrjö johtui kuitenkin jostakin muusta kuin ärhäkästä vatsapöpöstä. Neidin sairaalloista tervettä ruokahalua kuvaa kohtalaisen hyvin se, että boksin perällä surkeana tärissyt nahkakuula ponnahti nanosekunnin murto-osassa keittiöön, kun kuuli päivällistarjoilun alkavan, ja kietaisi pöperöt kyselemättä kitusiinsa.

14. vrk
Vatsalinja vaikuttaa aaaaavistuksen valahtaneen, joten en malttanut olla mittaamatta: 36 cm.

18. vrk
Pikkujouluvierailu Marjan & shelttipoikien luokse oli Olgan osalta kauhiampal rauhallisempi kuin normivisiitit: perinteisen nonstop-puuhastelun sijaan nahkis otti useammatkin powernapit soffalla.


Olgan virallinen vierailulook.


19. vrk
Vyötärö täyteläistyy: ympärysmitta nyt 37 cm. Iltaruoan jälkeen neiti näytti siltä, että aikoisi märehtiä murkinansa meno-paluuna, mutta onnistui pitämään eväät sisällään.

21. vrk
Meillä vaeltaa Levoton Odottaja etsimässä täydellistä leposijaa, jota ei ilmeisesti ole olemassakaan: "Haluan läheisyyttä, yhyy, olen liian lähellä, haluan omaan petiin, yhyy, en halua olla yksin pedissäni, haluan syliin, yhyy, en löydä hyvää asentoa, haluan lattialle, yhyy, en halua olla lattialla, haluan halimaan, yhyy, kukaan ei tykkää minusta, haluan peiton alle, yhyy, EN halua ulos..." Elämme vaikeita aikoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti